torstai 2. tammikuuta 2014

2. Työssäoppiminen

Alotin toisen työssäoppimisen K-market Viikunassa. Työpäivät alkoivat klo 8 ja loppuivat klo 15, eli 7 tuntia tuli tehtyä. Viikuna on aika pieni kauppa muttei ainakaan ollut probleemaa löytää tavaroiden paikkaa tai neuvoa asiakkaita löytämään haluamaansa.

Työtehtäviin kuului kuorman purkamista maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Leipä- ja kylmähyllyjen kuormat tulivat joka päivä. Hyllyjen fiksaamista ja järjestelyä, uusille tuotteille tilaa, hintalappujen laittamista ja tietysti asiakaspalvelua. Pääsin myös ekoina päivinä inventoimaan, se tehdään yleensä kerran vuodessa.

Millainen olin asiakaspalvelijana?

- Autoin parhaani mukaan kun asiakas tuli luokse kysymään apua. Tarvittaessa hain asiakkaalle tarvitsemat tuotteet tai toin vaihtoehtoja. Jos en tiennyt mitä tuotetta asiakas tarkoitti tai en löytänyt, kävin kysymässä kokoneemmalta henkilökunnalta. Asiakkailta tuli mulle välillä hyvää palautetta ja kiitoksia kun autoin heitä ja kun kerroin että olen harjoittelija. Mielestäni olin reipas ja avulias ja aika osaava harjoittelun loppupuolella, mutta myös (kuten aina) hilijanen ja ujo. 

Näyttötyö

Näyttötehtäväni oli tehdä joulukukka-asetelma HeVi-hyllyille, sisääntulon eteen. Tein sitä parin päivän ajan, ekana päivänä rakensin ja suunnittelin alustavasti, toisena laitoin loput kukat kun niitä tuli kuormassa lisää. Työni ei missään välissä tullut ns. valmiiksi kun kukkia meni koko ajan hurjaa menoa.

Muutama kuva (vaikkeivat mitään huippulaatuisia):

Edestä
Oikealta 
Vasemmalta
Toinen kuva edestä
Asetelmaan kuului myös pienen telineen täyttö joulukukilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti