sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Asiakaspalvelu tehtävä


Työvaatetukseeni kuuluu marimekon oranssi-valkoraidallinen pitkähihanen ja omat mustat farkut ja pikku tennarit sisäkäyttöön. En pahemmin laita tukkaani, annan sen lojua vapaana naamalla. Huonoina hiuspäivinä laitan tukan nutturalle. Meikkaus ei ole kovin kummoinen, meikkaan vähän tai en ollenkaan. Riippuu ihan ehtiikö aamulla ja/tai jaksaako.
Asiakaspalvelijan työvaatetus on siisti ja kaupan mukainen. Vakituiset työntekijät pukeutuvat marimekon vaatteisiin, käyttävät myös koruja ja huiveja.
Hyvässä asiakaspalvelussa asiakas huomioidaan hänen tullessa liikkeeseen, tervehditään ja kysytään voiko olla avuksi. Tarvittaessa autetaan ja etsitään vaihtoehtoja. Toivon mukaan hyvän vaatteen löytyessä asiakas myös ostaisi sen. Hankalimmat asiakkaat ovat vaativia ja haluavat jotakin tiettyä mutta se tietty vaate ei saa olla minkäänkään värinen eikä mitään kuvioita, ei ainakaan unikkoa. Hyvässä ja taitavassa asiakaspalvelussa asiakas saattaa kumminkin päätyä unikko paitaan. Vaatteiden hintavuus on myös yksi "ongelma". Asiakas haluaisi tavallisen hyvän arkipaidan, löytääkin sellaisen mutta jättää ostamatta hinnan takia. Miksi maksaa niin paljon tavallisesta raitapaidasta...
Hyvässä asiakaspalvelussa myös keskustellaan asiakkaan kanssa paljon niitä näitä. Samalla esitellä mitä kaikkea uutta on tullut ja kehua vaatteita jotta asiakas kiinnostuisi kokeilemaan niitä ja sitten ehkä ostamaan vaikkei hakenutkaan mitään vastaavaa vaatetta.
Mulle sanottiin työssäoppimisen alussa että kun asiakas tulee liikkeeseen sisään ni ei tarvi heti hyökätä kimppuun ja kysellä miten voi auttaa. Huomasin kummiskin että vakkari työntekijät tekivät itse juuri niin.

Motorola

Mikä meni hyvin?
- Opin loppujen lopuksi käyttämään kassaa ja opin kuosien nimiä.

Mikä meni huonosti?
- En osaa jutustella asiakkaan kanssa. Myös kassalla sanojen "kiitos, ole hyvä yms." sanominen vaikeaa. Paketoiminen nopeasti loi paineita.

Mitä opin?
- Kassan ja kuosien lisäksi materiaaleja, miltä ne tuntuvat.

Mitä vien käytäntöön?
- Voishan sitä viikata omat vaatteet paremmin mut njäh.

Mitä tulee välttää asiakaspalvelutilanteessa?
- Yleisesti negatiivista asennetta, hermostuneisuutta ja stressiä, luovuttamista, epäkiinnostusta, liiallista hiljaisuutta.

Mihin voin vaikuttaa asiakaspalvelutilanteessa?
- Asiakkaan ostokokemukseen ja omaan asenteeseen.

Mihin en voi vaikuttaa?
- Asiakkaan mielipiteisiin.


Haluaisin olla asiakaspalvelijana oma itseni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti